Klooraus voidaan suorittaa lisäämällä kloorikaasua veteen tai lisäämällä natrium- tai kalsiumhypokloriittia. Kloorikaasu osittain liukenee veteen, jolloin muodostuu vetyioneja (H +), kloridi-ioneja (Cl-) ja hypokloorihappoa (HOCl). Natrium- tai kalsiumhypokloriitti osittain liukenee muodostamaan hypokloorihappoa ja sitten jotkut hypokloorihapoista muodostavat hypokloriitti-ioneja ja vetyioneja.
Kunkin kloorin muodon suhde riippuu pH: sta ja lämpötilasta.
Alle pH 2 noin puolet kloorista on Cl2 ja puolet on hypokloorihappoa. PH-arvosta 2 ja pH 7,2 yli puolet kloorista on läsnä hypokloriitina. Noin 70% on hypokloorihappoa ja 30% on hypokloriittia pH: ssa 7 ° C. Yli pH: n 7,2 yläpuolella hypokloriitti ioni alkaa hallita.
Hypo- kloorihappo on paljon parempaa desinfiointiainetta, joten veden pitoisuus on alle 7,2. Kloorin desinfiointikapasiteetti pienenee huomattavasti, kun pH nousee.
Kahden kemikaalin, joka muodostuu kloorista vedessä, hypokloorihapossa ja hypokloriitti-ionissa, kutsutaan yleisesti "vapaaksi käytettävissä olevaksi" klooriksi.
Vapaa kloori, joka testataan testiliuskoilla tai koepakkauksella, koostuu kahdesta osasta, hypokloorihaposta ja hypokloriitti-ionista. Joten klooria testattaessa veden pH on testattava desinfiointitehokkuuden määrittämiseksi. Nyrkkisääntönä on .. on pH 7.2 tai alle hyvä desinfiointi.
Yleensä kaikki kloori ei ole vapaata klooria. Se riippuu siitä, kuinka paljon orgaanista ainesta, erityisesti typpipitoista orgaanista ainesta on läsnä. Kloori reagoi ammoniakin tai orgaanisten amiinien kanssa muodostaen kloramiineja . Tätä klooria kutsutaan yhdistetyksi klooriksi. Kloramiineilla on alhaisempi desinfiointiteho kuin vapaalla kloorilla, mutta niillä on etuna pysyvämpi käyttö.
Yhdistetyn kloorin arvon löytäminen suoritetaan tavallisesti epäsuorasti mittaamalla vapaata kokonaisklooria. Yhdistettyä klooria löytyy vähentämällä vapaata kloorin arvoa kokonaiskloorista. Kokonaisarvon voi olla korkea, mutta vähän vapaata lukua. Tämä tarkoittaa, että paljon klooria on sidottu yhdistettyinä kloorina ja siksi vähemmän desinfioitava.
DPD-menetelmällä. Yleisimpiä menetelmiä vapaalle kloorille on DPD-menetelmä. Lähellä neutraali pH: n kloori hapettaa DPD: n, jolloin muodostuu magenta-värinen yhdiste. Tämä menetelmä toimii kuitenkin vain vähän klooripitoisuudelle n. 10 ppm asti. Korkeammissa klooripitoisuuksissa reaktio etenee magenta-värisiä yhdisteitä pitkin syvemmän värin "valkaisun" kanssa.
Yleensä kloramiinit reagoivat hitaasti DPD: n kanssa. Kloramiinien sisällyttämiseksi testeihin DPD: n avulla lisätään jonkin verran jodia ennen DPD: tä. Jodidi reagoi klooriinien kanssa muodostaakseen yhdisteen, joka reagoi DPD: n kanssa magenta-värin muodostamiseksi. Sitten kun jodidia lisätään koeliuokseen ja sitten DPD: n lisäämisen jälkeen, lopullinen väri edustaa vapaata ja yhdistettyä klooria. Tätä kutsutaan kokonaisklooriksi. Joten yksinään yhdistetyn choriinin löytämiseksi tehdään kaksi testiä, toinen jodilla ja toinen ilman jodidia.
DPD-testin muunnoksessa, sen sijaan, että luotettaisiin magenta-värin intensiteetin visuaaliseen tai instrumentin mittaukseen, jotkut sarjat käyttävät titrausta. Tämä toimii sekä vapaiden että yhdistettyjen osien osalta. Titrantti on pelkistävä aine, joka muuntaa magenta-värisen yhdisteen värittömän liuoksen muodostamiseksi. Kloori lasketaan käytettävän titrantin määrästä.
Jodometrinen menetelmä. Kloorin korkeammille tasoille käytetään jodometristä titrausta. Tämä menetelmä testiä kokonaiskloorille. Testiliuoksen kloori hapoittaa jotain lisättyä jodidia. Tämä muodostaa jodikompleksin, joka sitten reagoi indikaattorin, kuten tärkkelyksen kanssa. Liuos titrataan pelkistimellä takaisin kirkkaaseen väriin. Tämä menetelmä altistuu häiriöille muista hapettimista, jotka voivat olla läsnä kloorin ulkopuolella.
Peroksidaasimenetelmä laajalle alueelle. Tässä menetelmässä kloori hapettaa indikaattorin peroksidaasientsyymin läsnä ollessa. Tätä menetelmää on ehdotettu käytettäväksi kloorin indikaattorinauhoissa. Tulos ilmoitetaan vapaana kloorina Cl2: na ppm: nä. Testausnauhoja tämän menetelmän avulla voidaan myös käyttää peroksidien testaamiseen. Jos näyte sisältää kloramiineja, ne voidaan muuntaa vapaiksi klooriksi happamissa olosuhteissa jodidi-ionin ja peroksidaasikatalyytin läsnä ollessa. Tuloksena on täysi kloori. Menetelmiä on ehdotettu muuntamalla klooriineja osalle testiliuskaa, niin että saadaan vapaata klooria, kokonaisklooria ja siten vähentämällä yhdistettyä klooria.
Sähköposti: info@yingaolab.com
http://www.lohandbio.com/
